Kehitämme oikeasti älykkäitä ja hyödyllisiä WOW-sovelluksia sähkönkäyttäjillemme

Jaa artikkeli

Kommentti
Energian säästö, VÄE

Vihreä Älyenergia Oy on toimittanut vihreää, fossiilivapailla tuotantotavoilla tuotettua sähköä jo vuodesta 2015. Mutta mistä Äly tulee yrityksemme nimeen?

Alusta asti meillä on ollut Suomen parhaisiin kuuluva asiakasjärjestelmä, joka tarjoaa asiakkaillemme varsin toimivan portaalin, mistä näkee oman kulutuksensa, laskut, sopimuksen ja kaiken oleellisen tiedon sähkönkulutuksen kannalta.

Yrityksen omistajat ovat insinöörejä, joten meille on luontaista innovoida kaikenlaista sähkönkäyttöön tai asiakkaisiimme liittyvää.

Vuonna 2019 kehitimme joka kodin älyvalon prototyypin 2017 tapahtuneen välähdyksen pohjalta. Silloin mietittiin koteihin sopivaa laitetta, jossa yhdistyisi WOW-fiilis laitteen käytöstä, asentamisen ja käytön helppous sekä toki energiansäästö. Kyseessä on itse edullisesti asennettava laite kattolamppua varten tarkoitettuun paikkaan. Laitteessa on hyvä seurantamahdollisuus huoneessa tapahtuvalle liikkeelle ja virtaa saatavilla, jolloin ei tarvitse muistaa patterin vaihtoja.

Laitteen kanssa syntyneiden löydösten pohjalta kehitimme Älyenergia-sovelluksen, joka julkaistiin alkuvuonna 2022 VÄE:n asiakkaille ja sitten koko kansalle. Kyseessä on tuntikulutuksen perusteella yksilöllisen energiansäästöohjelman rakentavasta sovelluksesta. Sovelluksen kehitys tapahtuu asiakkaiden palautteen perusteella. Tavoitteemme on tehdä energiassa säästämisestä helppoa kotiin kuin kotiin.

Kaikki sopimustyyppimme ovat 100% fossiilivapaata sähköä!
Pörssisähkö (Spot)

Suosituin! Spot-hinnoitelluilla pörssisähkösopimuksilla voi säästää parhaiten.

Kiinteähintainen sähkö

Vakaa! Sido sähkösi hinnan tietylle tasolle pidemmäksi aikaa.

Pientuotanto

Voit myydä aurinkopaneeleilla tuottamasi ylimääräisen sähkön meille.

Uusiutuva tuuli

Kiinnostaako tuulisähkö? Tuulisähkösopimuksemme ovat paitsi 100% fossiilivapaita, myös 100% uusiutuvia.

Hintalukko

Tutustu Hintalukkoon, jolla voit lukita sähkösi hinnan kuukaudeksi tai kvartaaliksi.

Pörssisähkö, kiinteähintainen määräaikainen sähkö ja pientuotanto ovat pääasialliset sopimustyyppimme, mutta niiden sisältö voi vaihdella esimerkiksi tuotantotavasta riippuen.

Pörssisähkön hinta (Nordpool)

Katso hinnat ja raportit

Älyenergia-sovellus

Optimoi sähkön käyttösi

Ajankohtaista

Pörssisähkö vai kiinteä hinta? Talven hintapiikit saivat monet mietteliääksi
Kalle Nevala – kiitos asiakkaillemme
Uusi Energiansäästöohjelma tuli Älyenergia-sovellukseen

Uusimmat mediatiedotteet

Asiakaslähtöisyys on avain tuloksiin – Vihreä Älyenergialla on Suomen paras asiakastyytyväisyys
Semifinalistit valittu – mistä löytyy Suomen Energiaälykkäin Koti?
Energiakisa käynnistyy: Onko sinun kotisi Suomen energiaälykkäin?

Valitse kieli