Sähkölämmitys ja sähkösopimus

Ohjaa ja säästä

Kuinka paljon sähkölämmitys kuluttaa sähköä?

Sähkölaskun koko vaihtelee todella paljon eri talouksien välillä. Lämmitystapa vaikuttaa merkittävästi sähkönkulutukseen, ja varsinkin talviaikaan kustannusvaikutus on merkittävä. Sähkön kokonaislasku syntyy esimerkiksi Vihreä Älyenergian myymästä sähköenergian hinnasta, siirtoyhtiösi veloittamasta sähkön siirtohinnasta ja veroista. Omaan sähkölaskuun voi vaikuttaa sopivan sähkösopimuksen valitsemisen lisäksi omilla valinnoilla. Sähkön siirtoa ei pysty kilpailuttamaan, mutta siirtohinnasta syntyviin kustannuksiin pystyy. Yleisesti sähkölämmitteisen kodin sähkönkulutus noudattaa näitä linjoja:

Sähköllä lämpiävä omakotitalo
Sähkönkulutuksesta ja sitä kautta laskutuksesta jopa yli puolet kuluu lämmitykseen, mikä voi tarkoittaa jopa yli 10000 kWh vuodessa – joissain tapauksissa jopa enemmän. Kokonaisuudessaan sähköä voi kulua 14000-20000 kWh vuositasolla.

Sähköllä lämpiävä rivitalo
Rivitalon sähkönkulutus vaihtelee paljonkin riippuen siitä, onko käytössä kaukolämpö, maalämpö tai suora sähkölämmitys. Jos kyseessä on toinen kahdesta ensimmäisestä, rivitaloasunnossa kuluu sähköä noin 3000-5000 kWh vuodessa. Jos taas käytössä on suora sähkölämmitys, sähkönkulutus kasvaa noin 10000-130000 kWh vuodessa.

Miten sähkölämmityksen kuluja voi pienentää?

Omia sähkölämmityksen kuluja voi katsoa Älyenergia-sovelluksessa, joka on Vihreä Älyenergian kehittämä sähkön ja hinnan seurantapalvelu, ja se sisältää myös omaan kulutuksesi pohjalta luotuja vinkkejä sähkön ja rahan säästämiseen. Tekemämme yleisen seurannan pohjalta voimme sanoa, että pörssisähkösopimus on yleisesti jopa 30% edullisempi kuin määräaikainen, kiinteähintainen sähkösopimus. Tässä ei ole otettu huomioon mahdollista kulutusvaikutusta, joka on tyypillistä pörssisähkön käyttäjien kohdalla. Toisin sanoen, pörssisähkön käyttäjät ohjaavat yleensä sähkönkäyttöään edullisimmille tunneille.

Jos käytössä on varaava sähkölämmitys, on sähkölämmityksen ohjaaminen edullisimmille tunneille paras tapa pienentää sähkölaskua. Se saattaa kuitenkin olla stressaavaa siksi, että käytännössä sähkömarkkinan hinnat vaihtelevat jatkuvasti ja riippuvat todella monista tekijöistä kuten tuulen määrästä, auringon määrästä, veden määrästä, tuotantolaitosten tuotantotauoista ja huolloista ja yhteispohjoismaisen sähköpörssin toimijoiden toimenpiteistä. Päivät ja yöt eivät ole veljiä keskenään.

Suosittelemme kaikille pörssisähkön käyttäjille Älyenergia-sovelluksen lataamista ja käyttöä. Voit määrittää sovellukseen muistutuksia ja raja-arvoja, jolloin sovellus kertoo sinulle, milloin sähkö on edullisinta. Jos haluat säästää hermojasi, voit hankkia myös älyohjattuja termostaatteja ja lämmityslaitteita, joita Älyenergia-sovellus pystyy ohjaamaan suoraan pörssisähkön hintojen ja määrittämiesi sääntöjen avulla. Tässä lisäksi käytännön asioita, joilla voit vähentää sähkön kulutusta lämmityksessä ja sitä kautta pienentää sähkölaskun kokoa:

  • Kylpyhuoneen ja wc-tilojen lattialämmitys: laskemalla kylpyhuoneen tai wc-tilan lattian lämpötilan 20-22 asteeseen, on lattia miellyttävä, mutta kuluttaa suhteessa vähemmän sähköä. Suihkun jälkeen lattia kannattaa kuivata lastalla, sillä kosteuden haihtuminen jäähdyttää pintoja ja lattialämmitys joutuu tekemään enemmän töitä lämpötilan säilyttämiseksi.
  • Huoneiden viilennys ja lämmitys: kesäaikaan huoneet saa pidettyä viileämpänä ja talviaikaan lämpimämpänä pitämällä verhoja ja sälekaihtimia kiinni. Kannattaa myös arvioida, mikä on millekin huoneelle sopiva lämpötila. Vaatehuone ei tarvitse samaa lämpötilaa kuin olohuone tai keittiö ja vastaavasti esimerkiksi unen laatu paranee tutkitusti silloin, kun makuuhuoneen lämpötila on 15-20 asteen välillä, jolloin ihmisillä jopa viileämpi makuuhuone on parempi.
  • Varastotilojen ja autotallin lämmitys: Kannattaa harkita, mitkä varastotilat pitää lämpimänä ja mitkä varastotilat voivat olla kylmiä. Laskemalla lämpötilaa tai pitämällä varastotilan kokonaan kylmänä voi säästää sähkölaskussa merkittävästi.
  • Ilmalämpöpumppu: sähkölämmitteisessä talossa ilmalämpöpumpun hankinta voi laskea sähkölaskua kokonaisuudessaan merkittävästi – 20000 kWh vuodessa kuluttavan omakotitalon säästö ilmalämpöpumppua hyödyntämällä voi olla useita satoja euroja vuodessa. Lisäksi jos talossa on varaava takka, ilmalämpöpumppu auttaa kierrättämään sen lämpöä tehokkaammin ja se vaikuttaa kokonaisuutena sähkölämmityksen tarvitsemaan energiamäärään.
  • Ruuanvalmistus: valmista liedellä tai uunissa suurempia määriä ruokaa kerralla ja hyödynnä jälkilämpöä myös kodin tilojen lämmityksessä.
  • Sauna: Sauno mieluummin harvoin ja pidempään kuin usein ja pikaisesti. Älä lämmitä kiuasta turhaan ja sammuta sauna heti kun poistut saunasta. Sauno kavereiden tai perheen kanssa vuorotellen kotonasi tai kaverin/perheen luona – saat sekä saunaseuraa että pienemmän sähkölaskun. Saunan ilmanvaihto kannattaa sulkea pois lämmityksen ajaksi – muista kuitenkin laittaa ilmanvaihto päälle kun menet saunaan.
  • Auton lämmitys: Huomioi talvisin, että autoa kannattaa lämmittää ulkolämpötilan mukaan. Pienillä pakkasilla lyhyempi lämmitysaika riittää.
  • Katso Älyenergia-sovelluksesta: Älyenergia-sovellus näyttää sinulle, milloin sähkö on edullisimmillaan. Käyttämällä laitteita, uunia, saunaa ja sähköauton latausta oikeaan aikaan voit säästää todella merkittävästi.

Valitse itsellesi sopivin sähkösopimus

Omalla sähkön kulutuksella ja sen optimoinnilla voit vaikuttaa merkittävästi sähkölaskun kokoon. Kannattaa myös valita Vihreä Älyenergian sähkösopimus, jonka sähkö on tuotettu 100% fossiilittomilla tuotantotavoilla, eikä tuota hiilidioksidipäästöjä. Sähkön hinnoissa voi olla isojakin eroja – Vihreä Älyenergian fossiilivapaa pörssisähkö on jatkuvasti Suomen markkinoiden edullisimpia*.

* seuraamme kilpailua ja markkinaa jatkuvasti ja haluamme tarjota asiakkaillemme parasta ympäristöystävällistä sähköä.

Valitse sähkösopimuksen tyyppi

VÄE Verraton – Pörssisähkö

Suosituin! Verraton pörssisähkö­sopimuksemme on asiakkaidemme suosikki, sillä sillä voi säästää parhaiten.

VÄE Vankka – Kiinteä, määräaikainen

Vakaa! Jos haluat sitoa sähkösi hinnan tietylle tasolle pidemmäksi aikaa, tämä sopimustyyppi on sinulle se oikea.

Pientuotanto Aurinkopaneeleilla

VÄE Osto – Pientuotannon ostosopimus

Myy meille! Tämä sopimus on sinulle, jos tuotat sähköä vaikkapa aurinko­paneeleilla, ja haluat myydä ylimääräisen sähkösi.
Missä käytät sähköä?

Omakotitalo tai paritalo

Vapaa-ajan asunto

Ajankohtaista

Syksy toi mukanaan pörssisähkön hintapiikit – kannattaako pörssisähkösopimus?
Kannattaako sähkösopimus, jossa on jousto- tai kulutusvaikutus?
Mikä on vihreää energiaa ja miksi?

Uusimmat mediatiedotteet

Vihreä Älyenergia kieltäytyy myymästä kulutusvaikutuksellisia sähkön määräaikaissopimuksia

Valitse kieli