Lokakuun alku on totuttuun tapaan ajankohta, jolloin vietetään Motivan Energiansäästöviikkoa. Energiansäästöviikon ajatuksena on saada ihmiset kiinnittämään huomiota siihen, millainen sähkön käyttäjä itse on. Meille Vihreä Älyenergialla asia ei ole vain nyt ajankohtainen, vaan se on sitä aina, sillä olemme lukuisten laskelmien pohjalta tulleet aina samaan tulokseen – eniten oman sähkölaskun suuruuteen voi vaikuttaa omalla toiminnalla. Muun muassa tätä tarkoitusta varten olemme luoneet Älyenergia-sovelluksen, jonka avulla monet asiakkaamme ja mahdolliset tulevat asiakkaamme voivat seurata sekä pörssihinnan kehitystä ja muutoksia että omaa sähkön kulutustaan.
Energiansäästöohjelma on nyt entistä parempi – entistä kehittyneempi tekoäly
Älyenergia-sovelluksessa on ollut jo pitkään käytettävissä versio energiansäästöohjelmasta, ja se on keskittynyt antamaan käyttäjälle vinkkejä siitä, miten sähköä voisi säästää. Haasteena on kuitenkin ollut, että vaikka ohjelman vinkit olisivat olleetkin hyödyllisiä, ne ovat jääneet vähän pintapuolisiksi ja suoraan sanoen – energiansäästöohjelman käyttö ei ole ollut kovin mielenkiintoista tai motivoivaa. Siksi päätimmekin jokin aika sitten, että energiansäästöohjelmaa on syytä muuttaa ja tehdä siitä käyttäjän kannalta paitsi hyödyllinen, myös mielenkiintoinen. Sovelluskehitystiimimme otti haasteen vastaan innostuneesti ja kehitti uudenlaisen säästöohjelman, johon on tuotu pelillisiä elementtejä.
Mikä sitten on muuttunut? Oikeastaan ihan kaikki. Vinkkien sijaan säästöohjelma näyttää nyt tavoitteita, joita saavuttamalla voi paitsi saada pisteitä, myös sitä kautta vaikuttaa omaan sähkön käyttöön ja kulutukseen. Säästöohjelman tavoitteita on yhdistetty käyttäjän omaan kulutusdataan ja -käyttäytymiseen, joten tavoitteita voi saavuttaa toimimalla fiksusti ja säästämällä. Data säästöohjelman taustalla on entistä fiksumpaa, sillä siinä hyödynnetään uutta ja entistä paremmin dataa ymmärtävää Älyenergia-sovelluksen tekoälyä, joka etsii käyttäjän kulutuspaikan sähködatasta käytettyjä laitteita niiden energiankäyttöjäljen mukaan – ja mikä parasta, seuraamiseen ei tarvita erillisiä seurantalaitteita, eikä sähkökaappiin tai muualle tarvitse asentaa mitään.
Nyt voit kilpailla – paitsi itseäsi, myös muita vastaan
Säästöohjelma sisältää erilaisia tasoja – aluksi hopea-, kulta- ja platinataso – mitä paremmin onnistut tavoitteiden saavuttamisessa, sitä enemmän saat pisteitä ja sitä korkeammalle tasolle pääset. Pisteitä kertyy sekä kuukausittain että pidemmällä aikajaksolla. Säästöohjelma kerää ylös Tapahtumiin tilanteita, joissa olet onnistunut säästämään ja näyttää sinulle myös säästöjä, joita olet onnistuneella toiminnallasi saanut. Tavoitteiden saavuttamisen lisäksi voit ansaita kunniamerkkejä – niistä emme tässä kohtaa kerro enempää, sillä jotain on hyvä jättää myös yllätykseksi.
Oman toiminnan kehittäminen ja tulosten ja säästöjen parantaminen on toki mielenkiintoista, mutta nyt voit jatkossa vertailla myös, miten olet onnistunut verrattuna muihin Älyenergia-sovelluksen käyttäjiin. Älyenergia-sovelluksen Säästöohjelma kerää dataa kaikkien vastaavanlaisten kotitalouksien saavuttamista pisteistä ja onnistumisista – anonyymisti tottakai – ja näet, miten olet onnistunut suhteessa muihin samanlaisiin sähkötalouksiin.
Uusi Säästöohjelma on vasta alkua
Älyenergian Säästöohjelma on julkaistu tällä viikolla, ja se on ”Beta-vaiheessa”, mikä tarkoittaa, että seuraamme jatkuvasti sen toimivuutta, ominaisuuksia ja käytettävyyttä. Korjaamme myös mahdollisia ”bugeja” heti, kun niitä huomataan. Sinun ei käyttäjänä tarvitse kiinnittää asiaan sen kummemmin huomiota tai antaa palautetta, sillä keräämme tietoja säästöohjelman toiminnasta suoraan käyttödatasta ja käyttöliittymää kehitetään myös jatkuvasti. Sinä voit keskittyä hyötymään Säästöohjelman tavoitteiden saavuttamisesta koituvista säästöistä.
Tulemme kehittämään Säästöohjelmaa järjestelmällisesti eteenpäin, jotta siitä olisi koko ajan enemmän hyötyä sinulle käyttäjänä. Haluamme, että mielenkiintoisten tietojen, pisteiden ja saavutuksien lisäksi ohjelman käyttö näkyy sähkölaskusi viimeisellä rivillä entistä pienempinä sähkömaksuina. Kannattaa ottaa Älyenergia-sovellus käyttöön, jos et sitä vielä käytä, ja tutustua uuteen Säästöohjelmaan.
Säästöohjelma on ilmainen - ihan niinkuin Älyenergia-sovelluskin
Älyenergia-sovelluksen julkaisusta lähtien meille Vihreä Älyenergialla on ollut tärkeää, että mahdollisimman moni hyötyy sovelluksesta, vaikka ei hyödyntäisikään myymäämme fossiilivapailla tuotantomenetelmillä tuotettua sähköä – toki suosittelemme tutustumaan myös niihin! Voit siis käyttää Älyenergia-sovellusta ja Säästöohjelmaa täysin ilmaiseksi, vaikket olisi asiakkaamme. Lisäksi voit ladata Älyenergian ja tutustua sovellukseen ilman käyttäjätunnustakin, niin näet suoraan sovelluksesta, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Voit ladata sovelluksen joko Googlen Play-kaupasta Android-laitteille tai Applen App Storesta iOS-laitteille.
Tervetuloa käyttämään Älyenergia-sovellusta ja täysin uutta Säästöohjelmaa!