Energiaa luonnosta

Tuulivoima

Euroopan nopeimmin kasvava energian tuotantomuoto

Tuulivoimalla on merkittävä vaikutus sähköenergian hintaan. Sekä silloin kun tuulee että silloin kun ei tuule. Tuulivoiman haasteena on sen toimitusvarmuus, minkä vuoksi Suomessa ja maailmalla kehitetäänkin parhaillaan parasta mahdollista tapaa säilöä tuulella tuotettua energiaa, jotta sitä olisi käytettävissä tasaisemmin ja luotettavammin.

Tuulivoimalla tuotetaan vuosittain noin 6-7 prosenttia Suomen sähköntuotannosta, mutta määrä kasvaa jatkuvasti. Tuulisähkön etuna on ympäristöystävällisyyden lisäksi se, että suurin osa tuulella tuotetusta sähköstä (noin 70%) tuotetaan vuoden kuuden kylmimmän kuukauden aikana, koska silloin tuulee huomattavasti enemmän ja ilman tiheys on suurempi. Samasta määrästä ilmaa saadaan siis tuotettua enemmän energiaa.

Mitä jos ei tuule?

Tuulivoima on siitä haasteellista, että välillä mukaan mahtuu myös päiviä, jolloin ei tuule. Tai tulee liian kovaa. Tuulivoimaa pystytään tuottamaan silloin, kun tuulen nopeus on 3,5-25 m/s (metriä sekunnissa). Kun tuulen nopeus kasvaa, tuulivoimala tuottaa enemmän aina 12-14 m/s saakka, jolloin se saavuttaa maksimitehonsa. Jos tuulen nopeus kasvaa yli 25 m/s, eli myrskylukemiin, tuuliturbiini suljetaan. Tuulivoimalat on rakennettu automaattisiksi, mikä mahdollistaa turbiinin automaattisen suuntauksen tuulen suuntaan. Näin tuulienergiaa voidaan hyödyntää optimaalisesti, riippumatta tuulen suunnasta.

Sähkö tuotetaan fyysisesti aina lähimmästä voimalaitoksesta, riippumatta kellonajasta tai vuodenajasta. Sähkön myynti ei perustu suoraan fyysiseen tuotettuun sähkövirtaan vaan hinnat määräytyvät tehtyjen sopimusten mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että käyttämäsi tuulisähkö ei välttämättä synny samaan aikaan kun sitä käytetään, eikä sähkön tarjonta ei ole riippuvainen tuulen nopeudesta. Se tarkoittaa myös sitä, että käyttämäsi energia ei yleensä koskaan ole täysin tuotettu tuulivoimalla kuin laskennallisesti, sillä tuulikapasiteettia ja tuotantoa on ajoittain saatavilla rajoitetusti.

Vihreä Älyenergia käyttää tuulivoimaa siten, että se tukee ydinvoimaa, jolloin sähkön hinnoittelu on mahdollisimman luotettavaa ja kustannuksiltaan järkevää. Pyrimme kasvattamaan tuulivoiman osuutta myymästämme sähköstä ja seuraamme jatkuvasti sähkömarkkinoiden ja tuulivoimateknologian sekä energiavarastojen kehitystä.

Valitse Vihreä Älyenergia, aloita tästä

Fossiilivapaa
Verraton
0.40

snt/kWh

+ tuntikohtainen pörssihinta

Perusmaksu 3.60 €/kk

Hinnat sisältävät arvonlisäveron (ALV 24%)

Toistaiseksi voimassa oleva
Sopimuksen hinta määräytyy Nord Pool -sähköpörssin Suomen hinta-alueen tuntihintojen perusteella. Tämä sopimus on tarkoitettu uusille asiakkaille. Uusi asiakas tarkoittaa tässä yhteydessä sellaista, jolla ei ole ollut vuoteen sopimusta Vihreä Älyenergia Oy:n kanssa.
Alle 40 000 kWh vuosikulutuksen kohteisiin. Tarkistamme kulutuksen siirtoverkon lähettämästä vuosikulutusarviosta.
Fossiilivapaa
Opiskelijan Verraton
0.40

snt/kWh

+ tuntikohtainen pörssihinta

Perusmaksu 1.99 €/kk

Hinnat sisältävät arvonlisäveron (ALV 24%)

Toistaiseksi voimassa oleva
Verraton opiskelijoille, maksat kuukausimaksusta vain 50% ensimmäisen 12 kk ajan (1,99 € / kk), sen jälkeen kuukausimaksu jatkuu normaalihintaisena (3,99 € / kk). Sopimuksen hinta määräytyy Nord Pool -sähköpörssin Suomen hinta-alueen tuntihintojen perusteella. Tässä sopimuksessa voit ohjata kulutuksen edullisimmille tunneille ja säästää.
Alle 5000 kWh vuosikulutuksen kohteisiin, 18-25-vuotiaille asiakkaille, joilla on voimassa olevat opinnot suomalaisessa oppilaitoksessa. Tarkistamme kulutuksen siirtoverkon lähettämästä vuosikulutusarviosta, opiskelun vahvistamme tarvittaessa (opiskelijakortti).
Fossiilivapaa
Vankka 3kk
7.49

snt/kWh

Perusmaksu 3.50 €/kk

Hinnat sisältävät arvonlisäveron (ALV 24%)

Määräaikainen
Määräaikaisessa sopimuksessa saat kiinteän kWh hinnan sopimuskaudelle (3kk). Määräaikaisuuden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana tuntisähkötuotteena.
Alle 10 000 kWh vuosikulutuksen kohteisiin. Tarkistamme kulutuksen siirtoverkon lähettämästä vuosikulutusarviosta.
Fossiilivapaa – nyt 2kk ilman kk-maksua!
Vankka 12kk
8.78

snt/kWh

Perusmaksu 3.90 €/kk

Hinnat sisältävät arvonlisäveron (ALV 24%)

Määräaikainen
Määräaikaisessa sopimuksessa saat kiinteän kWh hinnan sopimuskaudelle (12kk). Määräaikaisuuden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana tuntisähkötuotteena.
Alle 10 000 kWh vuosikulutuksen kohteisiin. Tarkistamme kulutuksen siirtoverkon lähettämästä vuosikulutusarviosta.
Fossiilivapaa
Vankka 24kk
8.49

snt/kWh

Perusmaksu 3.95 €/kk

Hinnat sisältävät arvonlisäveron (ALV 24%)

Määräaikainen
Määräaikaisessa sopimuksessa saat kiinteän kWh hinnan sopimuskaudelle (24kk). Määräaikaisuuden jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana tuntisähkötuotteena.
Alle 10 000 kWh vuosikulutuksen kohteisiin. Tarkistamme kulutuksen siirtoverkon lähettämästä vuosikulutusarviosta.
Aurinkopaneeleille
Osto

Tuntikohtainen pörssihinta

Ei kuukausimaksua.

Hinnat ovat arvonlisäverottomia (ALV 0%)

Toistaiseksi voimassa oleva
Tämä sopimus on tarkoitettu kohteessasi olevan pientuotantolaitteiston tuottaman sähköenergian ostoon. Sähkönostosopimus edellyttää voimassa olevaa sähkönmyyntisopimusta Vihreä Älyenergia Oy:n kanssa kyseessä olevan kohteen kulutuskäyttöpaikkaan. Teethän myyntisopimuksen ensin.
Edellyttää voimassa olevaa kiinteää tai pörssisähkösopimusta VÄE:ltä
Valitse sähkösopimuksen tyyppi

VÄE Verraton – Pörssisähkö

Suosituin! Verraton pörssisähkö­sopimuksemme on asiakkaidemme suosikki, sillä sillä voi säästää parhaiten.

VÄE Vankka – Kiinteä, määräaikainen

Vakaa! Jos haluat sitoa sähkösi hinnan tietylle tasolle pidemmäksi aikaa, tämä sopimustyyppi on sinulle se oikea.

VÄE Osto – Ostosopimus

Myy meille! Tämä sopimus on sinulle, jos tuotat sähköä vaikkapa aurinko­paneeleilla, ja haluat myydä ylimääräisen sähkösi.
Missä käytät sähköä?

Omakotitalo tai paritalo

Vapaa-ajan asunto

Oletko muuttamassa?

Oletko opiskelija?

Ajankohtaista

Sähkön arvonlisävero nousee 25,5%:een 1.9.2024 – miten se vaikuttaa?
Muutimme ilmettämme ja samalla uudistimme molemmat verkkosivumme
Auringon avulla kohti puhtaampaa huomista