Viime viikot ovat olleet ennustettavuudeltaan haastavia, eivätkä markkinaennusteet ole pysyneet muutosten kyydissä. Onkin syytä huomioida, että ennusteet perustuvat aina parhaaseen markkinoilla olevaan tietoon, mutta eivät ole 100% totuuksia.

Viikoilla 16 ja 17 yllättäviä muutoksia markkinoilla on ollut todella paljon, minkä vuoksi emme ole julkaisseet viikon 17 raporttia.

Tällä viikolla 18 on alkuviikolla nähty todella korkeita sähkön hintoja, koska Olkiluodon reaktori OL3 ei ollut vielä palannut vuosihuollosta tuotantoon ja OL2:n tuotanto jouduttiin korjaustöiden vuoksi. Kun tämä yhdistettiin heikkoon tuuleen, tarkoitti se suuria hintoja ja vaihteluita. OL3 on nyt palannut tuotantoon ja sen tuottama sähkön määrä kasvaa hiljalleen täyteen tuotantomäärään.

Viikon keskihinta-arvio on alle 3 snt/kWh, mikä tarkoittaa sitä, että loppuviikon hinnat tulevat olemaan hyvinkin edullisia. Ensi viikolla (viikko 19) keskihinta-arvio on 1,88 snt/kWh tai alle.

Vaikka huhtikuun loppupuolella olikin suurempia hintoja, huhtikuun pörssisähkön keskiarvo oli 5,99 snt/kWh, joka on suurin piirtein samalla tasolla kuin 2024. 11.5. alkava OL1:n vuosihuolto vaikuttanee jonkin verran, mutta lämpiävä sää tulee vähentämään sähkön kulutusta ja sitä kautta myös hinnat laskevat.

Kaikki sopimustyyppimme ovat 100% fossiilivapaata sähköä!
Pörssisähkö (Spot)

Suosituin! Spot-hinnoitelluilla pörssisähkösopimuksilla voi säästää parhaiten.

Kiinteähintainen sähkö

Vakaa! Sido sähkösi hinnan tietylle tasolle pidemmäksi aikaa.

Pientuotanto

Voit myydä aurinkopaneeleilla tuottamasi ylimääräisen sähkön meille.

Uusiutuva tuuli

Kiinnostaako tuulisähkö? Tuulisähkösopimuksemme ovat paitsi 100% fossiilivapaita, myös 100% uusiutuvia.

Hintalukko

Tutustu Hintalukkoon, jolla voit lukita sähkösi hinnan kuukaudeksi tai kvartaaliksi.

Pörssisähkö, kiinteähintainen määräaikainen sähkö ja pientuotanto ovat pääasialliset sopimustyyppimme, mutta niiden sisältö voi vaihdella esimerkiksi tuotantotavasta riippuen.

Pörssisähkön hinta (Nordpool)

Katso hinnat ja raportit

Älyenergia-sovellus

Optimoi sähkön käyttösi

Ajankohtaista

Kalle Nevala – kiitos asiakkaillemme
Uusi Energiansäästöohjelma tuli Älyenergia-sovellukseen
Kalle Kalastajan blogi

Uusimmat mediatiedotteet

Asiakaslähtöisyys on avain tuloksiin – Vihreä Älyenergialla on Suomen paras asiakastyytyväisyys
Semifinalistit valittu – mistä löytyy Suomen Energiaälykkäin Koti?
Energiakisa käynnistyy: Onko sinun kotisi Suomen energiaälykkäin?

Valitse kieli