Pörssisähkön spot-hinta on hieman korkeampi viime viikkoon verrattuna, mikä johtuu suoraan pienemmästä tuulivoiman määrästä. Huhtikuussa alkavat Olkiluodon reaktoreiden huoltotyöt vaikuttavat jonkin verran hinnan perustasoon, mutta tuulen määrä ja sään lämpötila vaikuttavat hintaan eniten päivätasolla.

Tällä viikolla 14 pörssisähkön keskihinnan ennuste on 3,54 snt/kWh. Tiistai ja perjantai ovat ennusteen mukaan hinnoiltaan korkeimmat, keskiviikon ja sunnuntain ollessa matalimmat. Myös ensiviikon maanantain hintataso on hyvin matala.

Lähi-idän tilanne ja noussut kaasun hinta ei ole toistaiseksi vaikuttanut Nordpoolin hintoihin kuin marginaalisesti. Kesää kohti mentäessä aurinkovoiman määrä kasvaa ja lämmitystarve vähenee, mikä pitää hintoja edullisella tasolla. Päiväkohtaisia vaihteluita on kuitenkin luvassa.

Kaikki sopimustyyppimme ovat 100% fossiilivapaata sähköä!
Pörssisähkö (Spot)

Suosituin! Spot-hinnoitelluilla pörssisähkösopimuksilla voi säästää parhaiten.

Kiinteähintainen sähkö

Vakaa! Sido sähkösi hinnan tietylle tasolle pidemmäksi aikaa.

Pientuotanto

Voit myydä aurinkopaneeleilla tuottamasi ylimääräisen sähkön meille.

Uusiutuva tuuli

Kiinnostaako tuulisähkö? Tuulisähkösopimuksemme ovat paitsi 100% fossiilivapaita, myös 100% uusiutuvia.

Hintalukko

Tutustu Hintalukkoon, jolla voit lukita sähkösi hinnan kuukaudeksi tai kvartaaliksi.

Pörssisähkö, kiinteähintainen määräaikainen sähkö ja pientuotanto ovat pääasialliset sopimustyyppimme, mutta niiden sisältö voi vaihdella esimerkiksi tuotantotavasta riippuen.

Pörssisähkön hinta (Nordpool)

Katso hinnat ja raportit

Älyenergia-sovellus

Optimoi sähkön käyttösi

Ajankohtaista

Pörssisähkö vai kiinteä hinta? Talven hintapiikit saivat monet mietteliääksi
Kalle Nevala – kiitos asiakkaillemme
Uusi Energiansäästöohjelma tuli Älyenergia-sovellukseen

Uusimmat mediatiedotteet

Asiakaslähtöisyys on avain tuloksiin – Vihreä Älyenergialla on Suomen paras asiakastyytyväisyys
Semifinalistit valittu – mistä löytyy Suomen Energiaälykkäin Koti?
Energiakisa käynnistyy: Onko sinun kotisi Suomen energiaälykkäin?

Valitse kieli