Pörssisähkön ja sähkömarkkinan ajankohtaisraportti on palannut arkeen, joten pyrimme tekemään viikottain raportin, joka auttaa ymmärtämään, mitä sähkömarkkinassa tapahtuu ja mihin suuntaan pörssisähkön hinta on kehittymässä. Otamme ajoittain käsittelyyn myös kiinteähintaisten määräaikaisten sopimusten hintakehityksen ja muita asiakkaidemme sähköasioihin vaikuttavia asioita. Sitten raporttiin.

Sähkömarkkina on tällä hetkellä todella odottavassa ja varautuneessa tunnelmassa, mikä näkyy siinä, että määräaikaisuus kiinteähintaisissa sopimuksissa on pitkä, 12 tai 24 kk, ja hinnat liikkuvat suhteellisen korkealla, yli 10 snt/kWh. Lyhyemmissä sopimuksissa hinta on jopa 13-16 snt/kWh. Nämä hinnat pohjautuvat sähköyhtiöiden varautumiseen ja epävarmoihin ennusteisiin, joihin vaikuttavat hyvin merkittävästi mm. Hormuzin salmen ja Ukrainan tila sekä Euroopan helteet ja metsäpalot. Tilanteen muuttuessa myös markkinahinnat voivat laskea nopeasti.

Samaan aikaan pörssisähkön hinta on ollut todella matalalla, mikä on laskenut vuoden keskihinnan 7,6 snt/kWh tasolle ja kuluvan 12 kuukauden keskihinnan alle 7 snt/kWh. Heinäkuussa pörssisähkön keskihinta oli 1,93 snt/kWh. Pörssisähkön hinta tulee ennusteiden mukaan syksyn aikana heilumaan jopa enemmän kuin ennen, joten pörssisähkön käyttäjällä on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa sähkön hintaan omalla kulutuskäyttäytymisellään.

Tämän viikon 33 pörssisähkön keskihinnan ennuste on noin 2,5 snt/kWh. Varttihinnat ovat matalalla alhaisen kulutuksen, riittävän tuulivoiman, auringon ja ydinvoiman myötä. Torstai on todennäköisesti viikon kallein päivä 10,66 snt/kWh keskihinnalla. Pörssisähkön hinnat ovat aamulla ja illalla suht. edullisia – päivällä ja yöllä lähellä nollaa. Ensi viikolla pörssisähkön hintatilanne näyttää samanlaiselta kuin tällä viikolla.

Syys- ja lokakuussa alkavat Olkiluoto 3:n ja Loviisan ydinvoimaloiden huoltojaksot tulevat nostamaan pörssisähkön keskihintaa, mutta käytännössä tuulivoiman määrä ratkaisee, mikä sähkön hinta on päivittäisellä tasolla.

Kaikki sopimustyyppimme ovat 100% fossiilivapaata sähköä!
Pörssisähkö (Spot)

Suosituin! Spot-hinnoitelluilla pörssisähkösopimuksilla voi säästää parhaiten.

Kiinteähintainen sähkö

Vakaa! Sido sähkösi hinnan tietylle tasolle pidemmäksi aikaa.

Pientuotanto

Voit myydä aurinkopaneeleilla tuottamasi ylimääräisen sähkön meille.

Uusiutuva tuuli

Kiinnostaako tuulisähkö? Tuulisähkösopimuksemme ovat paitsi 100% fossiilivapaita, myös 100% uusiutuvia.

Hintalukko

Tutustu Hintalukkoon, jolla voit lukita sähkösi hinnan kuukaudeksi tai kvartaaliksi.

Pörssisähkö, kiinteähintainen määräaikainen sähkö ja pientuotanto ovat pääasialliset sopimustyyppimme, mutta niiden sisältö voi vaihdella esimerkiksi tuotantotavasta riippuen.

Pörssisähkön hinta (Nordpool)

Katso hinnat ja raportit

Älyenergia-sovellus

Optimoi sähkön käyttösi

Ajankohtaista

Miksi pörssisähkö on paras vaihtoehto hintaheilahteluista riippumatta?
Pörssisähkö vai kiinteä hinta? Talven hintapiikit saivat monet mietteliääksi
Kalle Nevala – kiitos asiakkaillemme

Uusimmat mediatiedotteet

Asiakaslähtöisyys on avain tuloksiin – Vihreä Älyenergialla on Suomen paras asiakastyytyväisyys
Semifinalistit valittu – mistä löytyy Suomen Energiaälykkäin Koti?
Energiakisa käynnistyy: Onko sinun kotisi Suomen energiaälykkäin?

Valitse kieli